Koprofiili-Onanisti eli Kuvittelun väkevyydestä

Täysistuntoa istuttiin verenmaku suussa, välillä seisten demonstroiden aitoa närkästystä: `Minä en ole absentti!´ Äänestäjät olivat valintansa tehneet ja valinneet poissa ja paikalla olijat. Ajat sitten. Hetki sitten. Oli äänestetty, se oli pääasia. Velvollisuuksia oli toteutettu. Oli myös tehty tutkimuksia äänestyskäyttäytymisestä: Henkilöitä pyydettiin arvioimaan tuntemattomien ehdokkaiden kasvokuvien perusteella ketkä näistä ehdokkaista tulisivat valituksi. Ei ole varmaa kerrottiinko tutkimukseen osallistujille mihin. Oliko sillä mekitystä? Demokratia on varsin kaunis asia, esteettinen luonteeltaan. Tutkimustulokset vahvistivat teorian. Edustavan näköiset ehdokkaat – on ehdottomasti oltava hyvät hampaat ja miellyttävä hymy, symmetriset kasvot – arvioitiin tulevan valituiksi. Samat kasvot todellisissa vaalijulisteissa vahvistivat asian. Poikkeukset vahvistivat säännön: `Minä olen aina äänestänyt Juan Carlosia, hän oli jo isäni ehdokas.´ Onko tarpeen huomauttaa, että kyseinen Juan oli alunperin vasemmiston ehdokas, jolla oli isä Ramirezin tuki takanaan. Myöhemmin saman niminen kaveri pääsi läpi amerikkalaisten tukeman oikeistojuntan nimellisissä vaaleissa. Vähäpätöinen, mutta sitäkin tylympi Juan Carlos, jonka kasvot heijastelivat hänen luonteensa lakonista häijyyttä häpeilemättä, sai odottamattoman äänivyöryn. Tämä tuli juntalle yllätyksenä, vaikka vaalit olivatkin sinänsä mekityksettömät. `Eihän se ylensyönyt rasvamaksa edes kampanjoinut. Vaimo varmaan patisti ehdollekkin.´ Nykyinen ministerinsalkkuaan varsin itsetietoisesti kantava Juan Carlos on hyvin menestynyt opprtunisti, jonka oikeaa nimeä ei tunne juuri kukaan.

Eräs lehtimies esitti mielipiteensä hallituksen istunnosta kuiskaten tarkoituksellisen äänekkäästi: `Jos päätoimittajani olisi oikeasti kiinnostunut politiikasta artikkelini otsikko olisi ”Ylidramaattinen farssi eduskuntatalolla”.´ Ja nauroi kuivasti. Hän esitti elämäänsä kyllästyneen lehtimiehen rooliaan varsin vakuuttavasti, mutta hänen teatterimaskinsa rakoili paljastaen hetkittäin sisällä vallitsevan persoonattoman tyhjyyden; harkitun kyllästyneiden ilmeiden välillä oli selvästi havaittavia ilmeettömyyden hetkiä. Juuri sitä tyyppiä, joka suoltaa paskaansa konemaisella pieteetillä ja taatusti ansaitsee palkkansa.

Istunnossa käsiteltiin oikeistohallituksen esityksestä viemärilaitoksen yksityistämislakia, jonka nojalla kunnat voisivat myydä paskaputkiverkkonsa vikoineen päivineen yksityisille tahoille, jotka sitten maksimoisivat laitoksen toiminnan, varmistaisivat toimivuuden ja huollon tuottaen tietenkin samalla vielä tulosta. Mallin toimivuus oli testattu Italiassa ja joissakin muissa välimeren maissa. Vasemmisto-oppositio äänesti luonnollisesti negatiivisesti. Oikeisto äänesti aivan yhtä luonnollisesti hankkeensa puolesta. Minä olin ainoa onanisti. Annoin ääneni kääntyen jyrkästi vasemmalle etsien lähintä wc:tä, välittämättä siitä, että vasemmiston riveissä oli hyväksytty kovaa haukkuva, mutta hampaaton rooli, jonka mielekkyyttä sitten ylläpidettiin enemmän tai vähemmän teatraalisin elkein. Minä hoidan mielenterveyttäni toisin.

Reaalitodellisuudessa viemärilaitos oli jo käytännössä yksityistetty. Oikeisto halusi kyseisellä lailla vain varmistaa kädenjälkensä pysyvyyden. Upeasti kiillotettu miesten pikkula ikään kuin todisti oikeiston puolesta, vaikka viemärilaitoksen toiminta-alue alkoikin vasta pönttöjen hajulukkojen tuolla puolen. Tahrattoman puhtaasta peilistä kuvajaiseni taas todisteli edellämainittua tutkimusta äänestäjien vastuullisuudesta. Liiankin luonnollinen hymy kuin valettu ihonkaltaiseen ainekseen, hymykuopat pisteenä iin päällä. Muutenkin hyvin suittu olemukseni ei heijastele mitään sisäisiä tuskatiloja tai kieli pinnan-alla kytevästä epäonnistumis-potentiaalista. Tiesin edustavani vasemmiston myönnytyslinjaa. Populismin säännöt tuntien oli valittu nuorekkaita ja sanalla sanoen hyvän näköisiä ehdokkaita. Poliiittiset meriitit muuttuivat yhtäkkiä toissijaisiksi ja minäkin sain mahdollisuuteni. Palkka oli kieltämättä hyvä ja aina välillä sain tuntea minunkin mielipiteelläni olevan merkitystä, mikä oli tietenkin totta vain niiltä osin, miltä se yhtyi puolueen linjaan. Haittasiko se minua? Aluksi olin varsin tyytyväinen, olinhan tottuneesti, joskin negatiivisesti, äänestänyt vasemmistoa, mutta poliittisen maailman realiteetit jäytivät minua kuin ihonalaiset loiset.

Opetellessani runkkaamaan minua vainosivat toistuvat kauhukuvat siitä, mitä siemennesteelleni tapahtuisi kaatopaikalla. Ehkä auringon ja kompostikäymisen lämmössä jonkin muovin mutkassa siemenestäni voisi kehittyä kammottavia epäsikiöitä. Voitte kuvitella, mitä teratoomaan tutustuminen tv-dokumentin välityksellä sai aikaan. (teratooma: tavallisesti munasarjoissa tai kiveksissä esiintyvä kasvain, joka saattaa sisältää hampaita, hiuksia, ihoa, toimivia talirauhasia, lihaskudosta, ärsykkeisiin reagoivia hermosoluja, ja jopa melkein täysin kehittyneitä silmiä ja muita elimiä.) Onneksi olin silloin jo hiukan vanhempi, muutoin olisin saattanut seota, sillä runkkaamatta minä en olis kyennyt olemaan. Kammoni ollessa pahimmillaan pidi huolen siitä, että hävitin siemeneni polttamalla. Kosteasta paperista lähtevä vinkuva ääni oli joskus tehdä minut hulluksi. Se toi mieleeni jään päällä kuolevan siian, jonka viimeiset hengenvedot vinkuivat jäätyvissä kiduksissa.

Millä sinä kiihottaisit itseäsi kaakeloidussa wc-kopissa tuijottaessasi pöntössä väreilevää vedenpintaa? Minun ei tarvinut ajatella juuri mitään. Usean huonosti nukutun yön jälkeen väsymys oireili itsepintaisena erektiona. Riitti, että sulki silmät ja epämääräisen kiihottavat asetelmat täyttivät tajunnan. Seksuaalisuus tulee selkrangasta ja tajunnan alta, päältä, sivuilta ja ulkopuolelta. Glandulaariselle taajudelle virittyneenä nytkyttelin haarojani runkkaamisliikkeiden tahtiin ja siemeneni purkautuivat kuin pohjimmaiset sappinesteet viimeisillä voimilla oksentaessa venyvinä pisararihmoina. Iäksi katoavaa ainutkertaista veistoksellista kauneutta pytyn valkoisessa kulhossa taustanaan viemärin vaaniva pimeä paskantahrima kadotus. Siinä jotain viemärilaitokselle. Tällä te pojat ja tytöt tienaatte elantonne, tällä ja paskalla ja kaikella sillä, mitä viemäreihin päätyy. Tämä on teidän leipäänne ja osakkeenomistajien osinkoja. Kuvittele: `Osakesalkustani 7,8% on silkkaa paskaa, käytettyjä kondoomeja, menstruaaliverta, oksennusta ja virtsaa (joka enää harvoin on puhdasta, steriiliä ehkä, muttei puhdasta; Joo, mie kusin siihen A-niinku amfetamiini, B-niinku bentsot, C-niinku cannabis...), joten osaketuloni ovat varsin vakaalla pohjalla. Sijoita ruokaan ja viemäröintiin, sanon minä. Ihmisen on aina pakko syödä ja jos syö, on pakko ulostaa.´

Palatessani istuntosaliin kovaäänisesti kuiskaava lehtimies vihjaisi ensin kuvaajalleen, jonka kameransulkijan nopeudella toimivat refleksit säpsähtivät toimintaan kuin horroksesta, ennen kuin huomautti avonaisesta sepaluksestani. `Onkos kansanedustajalla kommenttia?´ Minä selvensin hänelle lukeneeni Hurjat Pojat jo teininä ja että se, että rasvasin persereikäni paksulla vaseliinilla aina ennen kotoa lähtöä ei suinkaan tarkoittanut sitä, että minä olisin homo. Se tarkoitti vain sitä, että mielestäni oli hyvä olla varautunut kaikkeen.

Jäämerestä ongitut määrittelemätöntä ainesta sisältävät jätetynnyrit muodostuivat mahdolliseksi ongelmaksi Venäjän valtaapitävien oligarkien eli kansakunnan julkisuuskuvalle. Murmanskissa yksityisen ongelmajätelaitoksen johtajaksi ja ylpeäksi omistajaksi ilmoittautunut vahvasti humaltunut mies signeerasi ongelman omakseen pikkutunneilla Nastrovja yökerhon kabinetissa. `Silvuplee, höh, pikkujuttu. Rahantuloa ei voi estää. Jos sitä on, sitä tulee. Son niinku magneetti.´ Kotosalla yhtiökumppaneita ei oikein viitsinyt hermostuttaa kohta saapuvan junarahdin sisällöllä varsinkin, kun ei halunnut kiinnittää huomiota edustustilin valonarkoihin veloituksiin. Monenlaista paskaa oli kyllä käsitelty tässäkin lafkassa, muttei vielä näin ongelmallista. Liikelaitoksen palveluvastaava Riitesuo päätti hoitaa pikku töppäyksensä kaikessa hiljaisuudessa. Hän järjesti niin, että sulju tumpattiin pääpaskaputkeen, ja jos sillä olisi vaikutusta puhdistusprosessiin, hän voisi vedota tietämättömyyteen, jolloin aineksen oletettaisiin joutuneen verkkoon tavanomaista reittiä asiakkaiden toimesta. Yhtiön osakkaat kättelivät Riitesuota auliin lämpimästi Venäjän matkalla hankituista ennenkuulumattoman suuruisista konsultointipalkkioista, jotka kohentaisivat huomattavasti laitoksen arvioitua tulosnäkymää. `No ei se ollu oikeastaan mittään, poilla oli paha puluma ja mie selevitin sen niille.´

Saostustankkien odottamaton lämpeneminen johti tutkimuksiin ja vaikka tunnistamaton aines ei ollutkaan aivan yhtä radioaktiivista kuin Tsernobylin laskeuma, sen myrkyllisyysaste oli varsin huomattava. Aines saastutti koko viemäriverkon ja lopulta kävi ilmeiseksi, että koko puhidistuslaitos olisi uusittava, saastuneet putket olisi kaivettava ylös ja mahdollisesti jopa niitä ympäröivä maa-aines vaihdettava. Jäteveden analyysit antoivat olettaa, että kyseessä saattaisi olla jopa tarkoituksellinen terroriteko, joka toteutettiin uudenlaisella bio-aseella. Iskun tekijöistä ei tullut varmaa tietoa, vaikka terroriepäilyjen tultua julki, sen tekijöiksi ilmoittautuikin muutamia epämääräisiä järjestöjä. Aineen itsensä eristäminen osoittautui hankalaksi, sillä sen varsinainen myrkyllisyys oli epäsuoraa ja ainetta tutkittiinkin lähinnä sen vaikutuksen kautta. Harmittomat, joskin pahanhajuiset viemärikaasut villitsivät iholla eläviä bakteerikantoja, tavallisia homesieniä ja leviä tehden niistä ja niiden tuottamista yhdisteistä milloin syövyttäviä, milloin äärimmäisen karsinogeenisiä puhumattakaan radioaktiivisuudesta. Aineen todettiin aiheuttavan myös muutoksia DNAssa, niin eläimillä, ihmisillä kuin tutkituilla piene-eliöillä.

Loppusijoituspaikaksi tuli lopulta noin 2,5 kilometrin syvyyteen peruskallioon louhittu ja lyijykerroksin eristetty kammio, jonne hyvin aktiiviseksi luonnehdittu saastunut paskameri maa-aineksineen ja muine purkujätteineen dumpattiin. Jotkin tutkijat olivat kyllä sitä mieltä, että aines olisi ensin stabiloitava ja sen vaikutukset jäteveden bakteerikantoihin tutkittava mahdollisten pitkän aikavälin ongelmien ehkäisemiseksi, mutta moinenhan olisi vienyt aivan liian kauan, joten ongelma julistettiin hoidetuksi sopivasti vaalien alla.

Kuinka tietoinen itsestään 23-vuotias syntymätön sikiö voi olla? Aavistaako se olevansa väärässä paikassa kasvaessaan munanjohtimessa eikä kohdussa? Entä olento joka syntyy itsehohtavaan hämärään kellumaan vellovaan paskamereen? Olento, jolla ei ole tietoa mistään muusta? Olento jolla on ehkä minun DNAni? Säteily ja yliktiiviset bakteerikannat pitivät lasta hyvänä. Lämpötilakin oli juuri sopiva. Istukattomana sillä ei tietenkään ollut napaa. Se söi kuplivaa paskaa ja sanoinkuvaamattomia sattumia omassa liemessään kuin syntyneenä katettuun pöytään tai paremminkin täyteen keittokulhoon niin kuin hai hampaat terävinä jo kohdussa, sellainen, joka syödä mussuttaa siskojaan ja veliään kunnes jää yksin omaan liemeensä. Silloin on otollinen hetki syntyä valmiina kohtaamaan maailma satojen miljoonien vuosien täydellistämillä aisteilla.

Tässä alati muuttuvassa lietteessä koprofagi, joka itsekin eli jatkuvassa mutaation tilassa, oppi tuntemaan ainoan maailmansa täydellisenä ja rakasti sitä haaveillen siitä nukkuessaankin. Se oli kaksineuvoinen ja paritteli itsensä kanssa lopulta jatkuvasti, mutta maailmansa ahtaudessa se tuli syöneeksi oman jälkikasvunsa. Oli vaarana, että se kuolisi sukupuuttoon, niin kuin saharan krokotiilit, jotka söivät nälkäänsä kamelinpaskaa ja poikasiaan, mutta tuntemattoman aineksen saastuttaman lietteen vaikutuksesta tämän olennon solut pystyivät uusiutumaan heikkenemättä niin kuin bakteerit tai jotkin harvinaiset syöpäsolukannat. Oi mitä ikääntymistutkijat olisivatkaan antaneet päästäkseen tutkimaan tätä huikeimpien visioidensa konkretisoitumaa.

Sitä tämä olento ei tiennyt, että sen maailma oli alkanut kohota kohti maan pintaa hitaammin kuin kupla hyhmäisessä glyseriinissä kuvattuna hidastettuna. Syövyttävät suolikkasut olivat vuosisatojen saatossa alkaneet rappeuttaa kammion kattoa ja niistä syntyvä sedimentti taas oli pohjalle kertyessään vuorostaan alkanut nostaa kammion pintaa.

Aika sen kammiossa oli erilaista, sen täytyi olla, jos rakastaa ravintoaan, sitä on yllin kyllin ja pystyy parittelemaan itsensä kanssa, ajan kokee varmasti hyvin erilaisena. Ainoa suru, jonka koprofagimme kohtasi, oli tietoisuus omien jälkeläistensä kohtalosta, mutta hän hyväksyi sen maailmansa rajallisuudesta johtuvaksi välttämättömyydeksi eikä antanut sen häiritä jatkuvaa onaniaansa. Näin hän kulutti loputonta aikaansa unelmoiden avarammasta maailmasta, kunnes kerran hänen ajattomaan aikaansa alkoi tihkua muistojen kaukaisia makuja tuoreesta ihmisjätteestä – niitä, joista hän oli niin hartaasti ja kaihoten unelmoinut – ja hän heräsi kuin kuoruituen munasta maailmaan, jossa hänen visvaisena vellovalle iholleen puhalsivat tuoreen paskan kyllästämät tuulet. Hän riemuitsi vavahdellen matomaisessa ruumiissaan ja ejakuloi emättimeensä vapautuneesti. Silmänkantamattomiin saastaa, kuplivaa jätettä ja ah niin ihania sattumia. Koprofiilin unelmien täyttymys. Uusi avara maailma oli juuri sellainen, kuin se oli unelmoinutkin.