Marjoista ja yhteiskunnasta

Tänään oli puhetta marjojen myyntihinnoista http://yle.fi/uutiset/poimija_poyristyi__puolukasta_maksetaan_vain_euro_kilolta/9128522. Eilen puhuttiin siitä mietn paljon marjaa maastosta voikaan löytyä ja kuinka paljon sillä voikaan tienata: http://yle.fi/uutiset/thaipoimija_paiskii_13-tuntista_tyopaivaa__hyvalta_paikalta_olen_poiminut_200_kiloa_mustikkaa_paivassa/8189835 Poimija saa puolukkakilosta 1€ ja mustikasta 1,20€ kilota. Marjan hinta oli kohdillaan, silloin kun kuluttajat arvostivat sitä terveellistä ja puhdasta ruokaa, jota marjatkin ovat. Vai oliko se kuluttajista kiinni? Vai oliko se kenties kiinni yhteiskunnasta? Kenties siitä, että tehokkuus ja volyymi syövät tuotannon arvoa? Toki esim. hillan kohdalla arvostus on suhteessa muihin ylimitoitettua kai lähinnä siksi että se on harvinaisempaa kuin muut, ja moni asia on niin kallista vain siksi, että se on harvinaista vaikka sillä ei sinänsä arvoa muuten olisikaan.
Kehitys meni kuitenkin niin, että kuluttajat halusivat yhä halvempaa ja halvempaa ruokaa, ja halusivat mielummin laittaa yli jäävän rahansa johonkin muuhun. Ja tässä kehityksessä kannustamassa mukana oli yhteiskunta, joka halusi tuoda sitä hyvinvointia ja luksusta elämiimme. Ja sitten siinä kävi niin, että tehokkuusajattelu ja tuotannon keskittäminen, johon Suomessakin siirryttiin ihan tietoisesti ja suunnitelman mukaisesti, teki meille pikku temput.ⁱ Jos vertaan kaupan hintoihin minulle jää esim. kasvattamistani punajuurista hulppea noin 4 centin tuntipalkka, jos siis lasken kannattaako minun niitä kasvattaa vai ostaa ynnätessäni yhteen kokonaissadon ja sen kasvattamiseen käyttämäni ajan. Vertailukohtana sanottakoon, että katukauppahintojen perusteella, jos kasvattaisin 200g cannabista, saisin siitä 4000€ puhtaana käteen. Riskinotto siis kannattaa, ja se juuri on yksi moisen kieltolain ongelmista, nimittäin kysyntää Suomassa riittäisi.

Ja tätä ajatusta seuratessa se vallitsevan yhteiskunnan heikkous, vai pitäisikö sanoa looginen epäkohta, löytyy, sillä se mitä tehokkuusajattelu ja keskittäminen on tehnyt, on juurikin tässä: mitään ei kannata (rahallisesti tai lain mukaisesti) tehdä, jos sitä ei tee niin tehokkaasti, että voit myydä työsi/tuotteesi kilpailijoita halvemmalla ja silti saada voittoa. Ja nimenomaan sitä maksimaalista voittoa. Ja voiton maksimoinnissa riskinottokyky on kai siis keskeistä, silloinkin kun kyse ei ole vain casinotaloudesta ja pörssikeinottelusta, sillä mm. suuret öljy-yhtiöt päättivät ottaa sen riskin, että kuten data jo aikanaan näytti, se saattaisi johtaa suuriin ilmastollisiin ongelmiin.ⁱⁱ
Sellaista on siis markkinatalous, ja poliittinen ”oikeisto” polkee työläisten oikeuksia sillä verukkeella, että ei niitä oikeuksia Kiinassakaan ole, ja kaikki arvotetaan rahalla. Sosialismi ja Kommunismi ovat silti kauheita ja läpimätiä järjestelminä, mutta kyllä työläisten pitää tyytyä samaan asemaan kuin moisissa ”kehitysmaissa”. Näetkö tässä ajatuksessa loogista ristiriitaa? Itse asun maaseudulla, voisin jopa sanoa, että metsässä, ja olen vaihtanut arvoperusteeni laatuun rahan sijasta, sillä se mitä saan tuottamalla ja keräämällä ruokani itse ja minimoimalla rahan tarpeen, on juuri elämänlaatua. Enkä haluakkaan kilpailla, en kiinalaisen työläisen kanssa tinkien oikeuksistani ja vapaa-ajastani, enkä naapurini kanssa siitä kummalla on komeammin kiiltelevä auto. Se raha ja maksimaalinen voitto on paska mittari elämänlaadulle.
Luin taannoin erään kirjanⁱⁱⁱ, jossa puhuttiin siitä miten nykykapitalistisen arvojärjestelmän "voittaja" heijastaa arvomaailmaamme, ja tuota voittajaa kuvaa hyvin narkomaani, joka haluaa maksimaalisen hyödyn/mielihyvän minimaalisella vaivalla, aivan samalla tavalla kuin huippupalkkaiset idolimme (ja tässä ei ole väliä puhutaanko pankkiirista vai popparista), joille maksetaan tähtitieteellisiä summia siinä missä tavallinen työläinen joutuu hikoilemaan tosissaan edes jonkinasteisen elintason säilyttääkseen. Moinen rapauttaa moraalia motivaatiosta puhumattakaan, ja kilpailu muuttuu yhä verisemmäksi ja julmemmaksi mitä enemmän resurssit kasautuvat harvoille, eikä siellä huipullakaan varmaan kivaa ole, sillä jos tuo rahallinen menestys on se mittari, ei siinä paljon vaikuta henkisestä kasvusta puhua samassa lauseessa, saati sitten hyvinvinnista tai edes etiikasta, vaikka ”arvoista” muka puhummekin.

Luin myös Nasan rahoittamasta tutkimuksesta^iv siitä, minkälainen yhteiskuntarakenne olisi pitkässä juoksussa sivilisaatiomme kannalta kestävin. Artikkeli, jossa tutkimuksesta kerrottin esittää asian niin, että kommunismi olis heidän malliensa mukaisesti kestävin järjestelmä. On vain muistettava, että historiallinen kommunismi ja tässä tutkumksessa tutkittu tasavertaisempi yhteiskunta eivät ole sama asia vaikka kyseisessä artikkelissa se jää sanomatta.

Itse en koe että tällaiset vastakkainasettelua ylläpitävät vasemmisto vs. oikeisto asettelut, tai tasavertaisemmasta yhteiskunnasta puhuminen kommunismina on kovin järkevää tarkoituksen kannalta, koska monille kommunismi on kuin punainen vaate ja kantaa valtavaa historiallista ja kulttuurista painolastia, siis sanana. Toisen hyvä on toisen paha. Siksi koenkin, että asioista pitäisi pystyä puhumaan käytännönläheisemmin, eikä aina vain vetää natsi tai kommarikorttia.

Tuo Nasan tutkimushan siis selvitti sitä minkälaisella resurssienjaolla yhteiskunta voisi toimia kestävämmin kuin ne kaikki histroian saatossa romahtaneet sivilisaatiot, enkä esim. itse koe että Neuvostoliitossa olisi toteutettu sitä mallia, mitä tuossa tutkimuksessa kuvataan, sillä Neuvostoliittohan romahti, ja itse koen, että se romahti juurikin samoista syistä, kuin mitä tuossa tutkimuksessa kuvataan.

Sille on se ja sama miksi sitä sanotaan, jos systeemi käytännössä tarkoittaa jakoa etuoikeitettuun eliittiin ja vähällä kituuttavaan kansaan. Suomessa nimenomaan se, että aikanaan vasemmisto ja oikeisto istuivat samaan pöytään hakemaan käytännön ratkaisuja tuotti sen hyvinvointimallin, jota nyt ajetaan alas, koska rahaa ei ole. Täytyy muistaa, ettei rahaa ole aina ollut olemassa sellaisena kuin me sen nyt tunnemme, eikä raha voi loppuviimein olla se mittari, jolla asioiden arvoa mitataan. Siinä esim. Vasemmistoliiton Li Andersson on oikeilla jäljillä tuoreessa maaseudun tulevaisuudessa julkaistussa artikkelissa^v.
Mutta ei Keskustan Mikko Kärnäkään Anderssonia blogissaan kritisoidessaan^vi täysin väärässä ole – vaikka Kärnälle tuntuukin olevan hyvin tärkeää olla nimenomaan eri mieltä vassarien kanssa ja kunnostautuu usein ilkkumalla kun vastapuolen ehdotukset saatiin nurin – sillä jos ruuantuotanto nykymuodossaan ajetaan alas liian nopeasti, ei siitäkään hyvä seuraa, ei kansallisella tasolla, eikä se varmaan nykymuotoisesta ruuantuotannosta elantonsa saavia ilahduta muutenkaan, mutta siitä ei pääse mihinkään, että ympäristöä kuormittavista ja eläinrääkkäykseen perustuvista tehotuotantomalleista olisi luovuttava.
En voi vastustaa kiusausta panna herra Kärnää pikku piikillä, sillä se ei ollut mitään kommunismia, kun Margaret Tatcher ajoi alas brittiläisen hiilikaivosteollisuuden. Tämä oli teko, jota motivoi nimenomaan poliittisten vastustajien kukistaminen, sillä olivathan kaivostyöläisten liitot vahvoja ja hyvin punaisia ideologioiltaan. Silloin ei tuhansien ja taas tuhansien ihmisten elinkeinon tuhoaminen paljoa painanut, kuin ei painanut sekään, että hiiltä alettiin tuoda kaukaa Australiasta asti, sillä saavutettiinhan siinä suuri voitto vassareista ja päästiiin tahkoamaan sitä rahaa ja yksityistämään valtion palveluita.
Jos sitä toimivaa mallia haluaa hakea, niin kannattaa katsella 60-luvun Suomea, joka oli riippumaton ja itsenäinen, ja kaiken lisäksi omavarainen. Tässä viittaan taas Pellervon artikkeliin vuodelta 1966 otsikolla: "Entä nyt kun omavaraisuus on saavutettu?" ...näin jälkiviisaana voin todeta että metsään meni, sillä tässähän ollaan riippuvaisia todella sairaasta systeemistä.

Ollakseni tasapuolinen, on minun osoitettava kritiikkiäni myös Li Anderssonille. Maaseudun tulevaisuudessa todetaan näin: "`Hiljaisille´ metsänomistajille hän kehittäisi porkkanaa puun myynnin lisäämiseksi. Sukupolvenvaihdosten verohelpotukset sen sijaan eivät saa ymmärrystä.”

Tässä kohtaa viimeistään Andersson, ja sen myötä vasemmistoliitto, menettää ääneni, sillä Andersson ei selvästikkään välitä siitä kuinka paljon puuta kuutiona per hehtaari Suomessa on jäljellä sadan vuoden takaisesta. Hänkosiskelee tässä selvästi teollisuutta, mutta kyseessä ollessa varsin keskustalainen julkaisu, sanoma on suunnattu myös lehteä lukeville pienmetsänomistajille, jotka ovat hävinneet metsäteollisuuden ostohintakehityksessä viimeiset 30-40 vuotta. Andersson ei selvästikkään joko ole teitoinen suomalaisen päätehakkuisiin perustuvan metsänhoitopolitiikan tuhoisuudesta luonnolle tai sitten hänellä ei kiinnosta poliittisista syistä, sillä täytyyhän hänen kosiskella myös metsä- ja paperiteollisuuden työntekijöitä lausunnoillaan, sillä siellähän ne perinteiset vasemmiston äänestäjät ovat. Minulle metsät ovat suuri rikkaus, vaikka käytänkin puuta lämmitykseen ja rakentamiseen. Jatkuvaan kasvuun perustuva vähittäinen metsien käyttö, joka ei jättäisi arpia luonnonmaisemaan ja tuhoaisi ekotyyppejä ei varmaankaan ole teollisuuden mieleen, sillä on taloudellisesti kannattavampaa avohakata suuria alueita, jotta teollisuus saisi tarvitsemansa puun halvalla. Tässäkin kilpailemme maailmanlaajuisilla markkinoilla tinkien eettisistä ja ekologisista arvoista, koska markkinoille tulee jatkuvasti halpaa avohakattua puuta, jonka kanssa suomalaisenkin metsäteollisuuden on kilpailtava. >Tähän kohtaan on lisättävä tarkennus, sillä vaikuttaa siltä, että Andersson halusi itsekin tarkentaa Maaseudun Tulevaisuuden artikkelissa esitettyjä ajatuksia ja puolueensa linjaa, tämä siis Li Anderssonin omilta sivuilta:

" Biotaloudessa näen suuria mahdollisuuksia. Puupohjaiset korkean jalostusarvon tuotteet ovat vientivaltti ja ympäristön ja ilmaston kannalta kestävä tulevaisuuden suuntaus. Tarvitsemme jatkossakin korkeaa osaamista ja tuotekehitystä sekä käytännön tekijöitä koko Suomessa. Sipilän hallitus valitettavasti nojautuu metsään liikaa. Kaikkia ongelmia ei voi ratkaista käyttämällä enemmän metsää. Metsät ovat vihreä kultamme, mutta vain jos käytämme niitä vastuullisesti luonnon monimuotoisuudesta ja ilmastonmuutoksen torjunnasta huolehtien." http://liandersson.fi/tarkeita-tarkennuksia-vasemmistoliiton-maatalouspoliittisesta-linjasta/

Näyttää siis siltä, ettei kaikki kritiikkini Anderssonin sanomaksi laitettua kohtaan ollut täysin linjassa hänen todellisten ajatustensa kanssa.  

Kirjoitan tämän sitä päivää odotellessa, kun puolue- ja henkilövaalien sijasta saamme äänestää käytännön asioista suoraan. Nykymenolla on harmittavan selvää, että kaikki on yhtä lehmänkauppaa ja jokainen päätös tulee ulos kompromissien rampauttamana. Viimeisimpiä esimerkkejä tästä lienee perustulokokeilu, joka raiskattiin hengiltä ideologisesti värittyneissä kabineteissa. Mikäli olen perustulomallia oikein ymmärtänyt, oikein toimiessaan se hyödyttäisi kansantaloutta kvantitatiivisesti nimenomaan ruohonjuuritasolta käsin, mutta kokeiluun kelpuutettu versio on lähinnä järjetön, mutta siitä on kirjoitettu paljon muuallakin, enkä käsittele sitä tässä sen enempää.

iTästä hyvänä esimerkkinä Pellervossa 29.1. 1966 julkaistu artikkeli vuodelta: Entä nyt kun omavaraisuus on saavutettu?

iihttp://www.hs.fi/ulkomaat/a1436411747777

iiiTimothy S. Murphy: Wising Up the Marks: The Amodern William Burroughs

iv: http://dailycaller.com/.../nasa-funded-study-the-way-to...

v:http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/.../li-andersson...

vi(http://mikkokarna.puheenvuoro.uusisuomi.fi/222001-li..